Ensinnäkin, työt. Ensimmäiset kuukaudet ihka ensimmäisissä töissäni ovat menneet niin hienosti, että toivoisin jo saavani pysyvän paikan heti määräaikaissopimuksen loputtua. Siihen on pieni mahdollisuus, sillä yksi työntekijöistä jää varmaan melko pian eläkkeelle, ja minulla saattaisi kai olla mahdollisuus täyttää hänen jättämänsä vakiopaikka. Se olisi kyllä ihannetilanne. Harmi vain, että aivan varmaa tietoa tämän työntekijän eläkkeellejäännistä ei tässä vaiheessa ole. Teen kuitenkin parhaani, niin ehkä työnantajani haluavat pitää minut vielä kahden ensimmäisen vuoden jälkeenkin. Alle kouluikäisten kerhojen vetäminen on kyllä rankkaa, mutta samaan aikaa hauskaa. Työpäivät kuluvat nopeasti ja sitä rataa. Plus, tuntimäärä viikossa on vain 33 ja palkka on silti tosi hyvä. En voisi parempaa toivoakaan.

Fansubrintamalla edetään hitaasti. Olen kyllä saanut juttuja tehtyä, mutten ollenkaan siihen tahtiin kuin toivoisin. Uusimman Tales of Symphonia -jakson käännös sentään etenee hienosti, vaikka hitaanpuoleista hommaahan tuo on ollut. Jakso oli muutenkin kerrassaan mahtava, aiheutti melkoista emotionaalista myrskyä ainakin meikäläisessä. Toivottavasti saan pian käännöksen julkaisukuntoon, niin muutkin pääsevät tekstityksillä katsomaan tätä vuoden hulppeinta jaksoa (okei, mielipiteeni on puolueellinen).

Olen ollut aktiivisesti mukana useilla foorumeilla viime aikoina, ja perustinpa vastikään ihan oman foorumiropenkin. Kyseessä on FIM RPG, My Little Pony: Friendship Is Magic -aiheinen tapaus. Ei varmaan inspaa kovin monia, mutta toivon mukaan jäseniä kuitenkin kertyisi. Tähän mennessä liittyneet ovat ainakin olleet hurjan mukavia ja ystävällisiä. Lisäksi liityin juuri Pokemon Unknown -nimiseen roolipeliin, joka pienestä koostaan huolimatta on varsin laadukas ja heti alusta alkaen hauska. Suosittelen kaikkia blogiini eksyneitä ja foorumiropeista kiinnostuneita tsekkaamaan nämä. :>

Mitäs tässä muuta. Elämäni pyörii nykyisin siis paljolti töiden ja foorumiropeilun välillä. Tietysti kissat ovat yhtä lailla aktiivisesti mukana aiheuttamassa päänvaivaa, eikä keräilyäkään sovi unohtaa! Viime aikoina on hyllyyn ilmestynyt aivan liikaa Puella Magi Madoka Magica -krääsää. Hieno sarja, joten päätin kerätä figuja parista hahmosta. :D

Muttajoo, tuskinpa tässä sen suurempia. Roll kuittaa. Nähdään taas joskus... puolen vuoden päästä... tai jotain.

En jaksa oikeasti pölistä siitä paneelista, koska ei ketään tosissaan kiinnosta ja se tosiaan meni ihan kivasti, ilman sen suurempaa draamaa. Conista noin muuten voisin pari sanaa kuitenkin sanoa, se nimittäin oli ensimmäiseni. Tunnelma oli varsin kotoisa, ja tuntui mahtavalta kuljeksia monien muiden samanhenkisten keskellä. Okei, en ole mikään järin suuri Japani-fani enää nykyisin verrattuna yläasteaikoihin, mutta kyllähän sitä vielä piirrettyjä katselee ja haaveilee joskus Japanin-matkasta. En ollut koskaan ennen nähnyt niin paljon samanhenkistä poppoota yhdessä paikassa. Oikeasti, olen elänyt koko ikäni pienissä kylissä, joissa ihmiset mieltävät mangan pokemoniksi. Ainakin kaikki minua vanhemmat, kun taas nuoremmat ihkuttavat mangaa täysillä ilman sen syvällisempää syytä, se vain on in.

Enivei, pari kertaa oikeasti skitsahdin ja fanityttömoodi pukkasi päälle. Ensiksi niin sattui, kun näin erään cosplayerin cossaavan Tales of Symphonia -hahmoa, Colletia. Voi luoja, ravasin tämän tyttösen luo ja hehkutin Symphonia-cossien vähäisyyttä ja pyysin saada ottaa kuvia. Onneksi tyttö oli varsin kiva eikä suuttunut kummajaisuudestani, vaikka toisaalta, eivätkös kaikki cossaajat halua itsestään otettavan kuvia? Muuten otin melko vähän kuvia, koska kännykän kameralla ei kauheasti juhlita.

Toinen sekokohtaus tuli, kun näin Fantasiapelien myynpisteessä Magic Knight Rayearth -pokkarin, joka kattoi koko ensimmäisen juonikaaren. Olin lukenut "Reikkaa" viimeksi yläasteella, joten kirja oli pakko saada. Oli kyllä äärimmäisen nostalginen olo sitä lukiessa. Reikka kuitenkin oli yksi ekoista vahtaamistani animeista... siis sellaisista, joiden jo tiesin oikeasti olevan animea. Kiitoksia SubTV, joka esitti sarjan keväällä 2002. <3 Muttajoo, ilmeisesti tänä vuonna ilmestyy myös Reikan toinen osa, joka puolestaan kattaa toisen (ja samalla viimeisen) juonikaaren. Täytynee ostaa mokomakin.

Conissa tuli myös "tavattua" Sangatsun pöydällä istuskeleva (tai no, seisoskeleva) Chi ja saatua siltä nimmari! Yksi conin kohokohtia sekin. Räpsin myös kuvia kissanpennusta, mutta niitä en jaksa kamerastani vielä siirrellä. Ehkä joskus kaukana tulevaisuudessa. Tapasin myös Antti-sedän ja jopa juttelin sen kanssa, mutten sitten jostain typerästä syystä uskaltanut kertoa olevani Mussan "keksijä". Harmittaa nyt jälkikäteen hieman. Olen vain turhan nössö.

...

Se nekoilusta. Viestin sävy muuttuu nyt dramaattisesti, koska seuraava asia ei ole aivan niin happyhappyä kuin nekocon. Todella toivon, että olisi... mutta ei.

Haluan sanoa pari sanaa Rockman DASH 3:sta, jota odotin julkistettavaksi aina vuodesta 2002 (tai 2001, en tarkkaan muista) lähtien. Kun viime vuonna ilmoitettiin, että kyseinen peli viimein tehtäisiin, olin niin iloinen ja hyper. Kesken jäänyt tarina saisi viimein jatkoa! Kävin pelin sivuilla joka päivä, luin uutisia ja intoilin toisten fanien kanssa aina tähän heinäkuuhun saakka.

Sitten kappas. Capcom ilmoittaa peruvansa projektin. Jäin sanattomaksi. Uskoni Capcomiin meni tämän myötä lopullisesti. Ensin tapettiin Breath of Fire, ja nyt viime vuosien ajan mokomat ovat hiljalleen tappaneet Rockman-sarjaa. En voi käsittää. Tai voin kai. Raha ratkaisee binesmaailmassa, eikä DASH koskaan menestynyt kamalan hyvin. MUTTA kun tällä kolmosella oli kaikki edellytykset menestyä. Sitä kehiteltiin avoimesti, fanien annettiin jopa olla mukana joidenkin ominaisuuksien kehittelyssä, peli näytti lupaavalta ja kiintoisalta ja olisi varmasti tarttunut monen Rockmanista tietämättömänkin mukaan pelikauppareissulla.

Minä ja tuhannet muut fanit olemme odottaneet tälle hienolle sarjalle jatkoa jopa kymmenen vuotta. Ai että tuntui hyvältä kun Capcom sitten kaiken toivon valamisen jälkeen veti maton alta. Kiitos kamalasti.

Nyt tajusin, että olisi pitänyt kirjoittaa tämä rantti ensin ja sitten hehkuttaa nekoconia, niin olisin ehkä nyt kirjoittamisurakan lopussa paremmalla tuulella. Nyt on suussa vain paha maku Capcomin typeristä ja paskamaisista touhuista. Hm. No, ensi kerralla olen viisaampi.

Viime joulukuun tienoilla sitten kuulin Chi's Sweet Home -mangan rantautuvan Suomeen, julkaisijana Sangatsu Manga. Mielestäni ehdottomasti paras vaihtoehto nykyisistä julkaisijoista. Silti minua huoletti. Nyt sarjasta tulisi virallinen suomiversio (vaikka se olikin sarjakuva, ei piirrossarja), ja kaikki se aika, työ ja vaiva, jonka olin käyttänyt sarjan kääntämiseen sekä termistön ja nimien keksimiseen, menisi hukkaan. Virallinen versio kun olisi se "oikea", huolimatta siitä, että omani oli ensin. Pakkohan tämä olisi hyväksyä, ei minulla olisi oikeutta valittaa, olenhan pelkkä fansubbaaja.

Sen illan aikana mietin asiaa paljon, ja lopulta päätin kirjoittaa asiasta Antti-sedälle. Kirjoittelin lyhyesti fansubeista sekä siitä, että monet suomalaiset fanit ovat löytäneet Chin fansubbiemme kautta, ja tietysti mainitsin sarjassa käyttämistäni nimistä ja sanoista.

Sain vastauksen pian, ja minulle selvisi, että Antti-setä on sarjan kääntäjä - viestini meni siis aivan oikealle henkilölle! Hänen mielestään ehdotusteni joukossa oli toteuttamiskelpoisia juttuja, mutta hän ei siinä vaiheessa sanonut sen enempää. Jäin erityisesti jännäämään, mitä kävisi mustalle kissalle. Chi kutsuu tätä japaninkielisessä versiossa nimityksellä "kuroi no",  eli yksinkertaisesti "musta". Itse taas satuin keksimään kollille hauskan suominimen, Mussa. Ei tuo kieltämättä kamalasti ajatustyötä vaatinut, mutta se oli kiva ja kekseliäs (Musta + kissa = Mussa).

Tänä perjantaina ilmestyikin Chin kolmas osa kauppoihin... ja ilokseni sain todeta: Mussasta tuli tämän kissan virallinen suominimi! Chin puheessa siis, kaikki muut puhuttelevat tätä kissaa satunnaisilla nimillä (musta kissa, karhukissa, jne.). Toki, koska Chi lausuu suomessa s:n t:nä, Mussa on Mutta, mutta yhtä kaikki. Olen tosi tyytyväinen.

Tuntuu jotenkin ihmeelliseltä, että tällainen mitättömyys kuin minä sai vaikuttaa noinkin suuresti viralliseen julkaisuun. Ainakin minulle tämä antoi Sangatsun poppoosta erittäin hyvän ja suvaitsevaisen kuvan, vaikka tämä päätös taisikin olla lähinnä Antin vastuulla.

Ja nyt, hyvät (olemattomat) lukijat, te varmaan kysytte: "Siinäkö kaikki?" Kyllä, siinä kaikki. Tämä on yksi elämäni huippukohdista tähän mennessä. Joko minulla on ollut tosi tylsä elämä tai sitten sinä et tajua tämän hienoutta... mutta olkoon kummin vain, pääasiahan on, että Mussa on nyt virallisesti Mussa!

Vähän vaikea uskoa, että 15 vuotta kestänyt koulutaipaleeni on pian ohi. Kuusi vuotta ala-asteella, kolme yläasteella, toiset kolme lukiossa ja sitten vielä kolme lastenohjaajalinjalla. Hmm, ehkä menen vielä joskus ammattikorkeaan tai jonnekin, jos alan havitella ammattia, josta saa enemmän palkkaa, mutta luulenpa olevani tyytyväinen näinkin. Tykkään kuitenkin opiskelusta paljon, tuntuu jotenkin, ettei tarvitse olla vielä aivan aikuinen aikuinen. Töissä käyvänä taas pitää olla sellainen, tylsää. No mutta, vapaa-ajalla saan olla niin pentu kuin haluan, ja koska todennäköisesti työskentelen tulevaisuudessa lasten parissa, ei sen aihepiirin ammateissakaan lapsenmielisyys tee yhtään huonoa!

Olen ehkä liian optimistinen, koska työelämä on rankkaa ja väsyttävää, mutta toivossa on hyvä elää, kun vielä voi. Enköhän minä kissojen ja hauskojen harrastusten voimalla kestä melkein mitä vain!

Uutta on kuitenkin Rockman-intoni palautuminen, joten nyt pölisenkin tähän oman hölmön tarinani aiheeseen liittyen. Olen ollut melkoinen pelaaja ihan kersasta asti, ja siitä saan kiittää yksin omaan Rockman-sarjaa. Jo kaukaiselle 90-luvulla fanitin tuota sinistä sankaria, pelasin pelisarjan kolmatta osaa NES:illä kuin viimeistä päivää ja leikin pikkuveljen kanssa pelin tapahtumia. Jossain vaiheessa tämä innostus katosi uusien fanitusten tieltä. Mutta kuten jokainen tosifani tietää, ei innostus koskaan laannu kokonaan, se vain nukkuu välillä.

Seuraava huomattava piikki oli kuutosluokalla, kun inspaannuin jälleen kerran vanhasta kunnon NES:istä. Meillä ei enää ollut sille juuri mitään pelejä vanhempien myytyä suurimman osan pois (näiden mukana tietysti meni myös Rockman 3, vai pitäisikö sanoa Mega Man 3 kun kerran euroversiosta oli kyse), joten aloin sitten metsästää sitä uudelleen. Ostin viikkorahoillani joka viikko Keltaisen pörssin ja luin sieltä pelien myynti-ilmoitukset. Kovin kauan ei tarvinnut etsiä, kun onnistuin paikantamaan yhden kolmosen! Kun se kolahti postilaatikosta, olin onneni kukkuloilla~ Siihen mennessä olin onnistunut saamaan haltuuni myös sarjan neljännen osan. Sain sen serkuiltani, joilta olimme kyseistä peliä lainailleet joskus vuonna nakki. Loistoyksilö sekin, mutta kolmonen oli kuitenkin se pelien peli meikäläiselle. No niin, näitä tuli sitten tahkottua aikansa, ja kuutosluokan kevätpuolella sain synttärilahjaksi PSX:n ja Rockman DASH 2:n euroversion (elikkäs Mega Man Legendsin, anteeksi nyt vain että suosin kuitenkin noita alkuperäisnimiä). Kyseisen pelin ansiosta intoni sarjaa kohden pysyi hengissä vielä hyvän aikaa, kunnes sitten sain pleikkarilleni muitakin pelejä, ja kas kummaa, pian jäi Rock kumppaneineen taas taka-alalle.

Aikaa kului aivan että viuuuuh, ja pianpas sitä oltiinkin jo yläasteen lopulla. Täytyy myöntää, etten enää muista, mistä silloinen uusi kipinä pelisarjaa kohti alkoi, mutta se oli varmasti aikaa, jolloin paneuduin Rockmanin maailmaan huomattavasti enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Olin oppinut käyttämään huuto.netiä, ja sieltähän sitten bongasin jatkuvasti uusia hienoja löytöjä niin pleikkarille kuin NES:illekin. Tässä vaiheessa innostuin myös pelien japaniversioista, ja hankin PSX:lle Super Adventure Rockmanin. Täytyy sanoa, että juoni meni minulta vinhasti ohi, vaikka peli olikin melkeinpä pelkkää videota. Pääkohdat juonesta tajusin, mutta se kaikki pieni tärkeä meni ohi että huis vain. No, sepä ei tahtia haitannut! Näihin aikoihin tutustuin Rockmaniin muussakin mediassa - hankin jenkkiversion (josta onneksi löytyi japsiääniraita enkkuteksteillä) Rockman OVA:sta sekä Ariga Hitoshin aivan upean Rockman Megamix -mangasarjan sekä yhden pokkarin pituisen Rockman Remixin. Japaniksihan nekin olivat, enkä osannut lukea yhtään, joten jälleen turvauduin kuviin ja selvittelin juonta niiden avulla. Piirrostyyli kiehtoi minua valtavasti, puhumattakaan selvästi hieman aikuismaisemmasta lähestymistavasta klassisen Rockmanin maailmaan. Eivät ne sarjikset mitään k18-materiaalia olleet, mutta hurjan jännittäviä ja välillä hyvinkin vakavia silti. Veikkaisin tämän vaiheen olleen pisin tähänastisista Rockman-fanituskausistani. Sekin kuitenkin päättyi lukioaikana muiden pelien ja sarjojen ponnahtaessa etualalle.

Yhtäkkiä olemmekin nykyhetkessä. Kesti viitisen vuotta innostua sarjasta taas, ja nyt olen löytänyt aivan uusia ulottuvuuksia vanhoista kunnon peleistä sekä mainitsemistani Megamix-sarjakuvista. Nyt sujuu japanin kielen kuullunymmärtäminen oikein upeasti, ja olenpa löytänyt itseni lukemasta Megamixiä. Kyllä, lukemasta. Vaikken ole mikään kanjinero, osaan silti jonkin verran, ja furiganat tietysti auttavat. Osaan kääntää tekstin suurimmaksi osaksi päässäni, ja voi sitä hienoa maailmaa, niitä ihania repliikkejä ja sitä kaikkea Arigan luomaa upeutta, jota en vain osaa kuvailla. Tällä hetkellä tekisi melkeinpä mieli alkaa kääntää tuo Rockman Megamix -manga sujuvalle suomen kielellekin, tulisipahan siinä harjoiteltua jaapponia entistä enemmän.

Mutta, mistäs tämä nykyinen Rockman-intoni lähti? Kuten ehkä vielä muistat, sanoin Rockman DASH 2:n olleen ensimmäinen PSX-pelini ikinä. Se on ollut minulla nyt yhdeksän vuotta. Sen läpipeluusta asti olen odottanut odottamistani, milloin mahtaisi Capcom julkaista pelisarjan kolmannen osan. Olin aivan varma, että kyllä se sieltä vielä joskus tulee, kunhan vain maltan odotella. Ja viime syksynä se sitten paljastettiin! Kolmas osa tulee 3DS:lle! Olin äärettömän innoissani. Niinpä sitten syystalven aikoihin rupesin nauttimaan nostalgia-annosta pelaamalla nuo kaksi edeltävää osaa läpi, ostin ensimmäisen osan japaniversion ja sekin tuli jo läpäistyä... nyt sitten odottelen kakkosen japsiversiota tulevaksi Japanin puolelta, jotta saan pidettyä nälkäni kurissa~ Ostinpa myös DASH-sarjaan kuuluvan spinoff-pelin, Tron ni Kobunin enkkuversion (eli "The Misadventures of Tron Bonne") eBaystä. Minulla on siis vielä paljon pelailtavaa ennen kolmanne osan tuloa, ja uskon hyvinkin pysyväni fiiliksissä siihen asti! After all, onhan minulla vielä DASH:ien jälkeen myös noita Arigan tarinoita luettavana sekä Classic-sarjan pelejä pelattavana. Päätinpä myös haalia itselleni pienen kokoelman suosikkihahmostani - yllätys, yllätys, Rollista! Yksi suloinen figuuri kaunistaa jo kaappiani, ja eräs toinenkin on jo matkalla.

Kyllä pelaajan elämä on ihanaa. Varsinkin näin vanhan suosikin kanssa, kun muistaa ne kaikki ilon, turhautumisen ja surun hetket vuosien varrelta. Moni varmaan haukkuisi nolifeksi, mutta itse olen kyllä vallan tyytyväinen pieniin saavutuksiini~

En ole muuten tainnut kertoa uudesta kissanpennustani. Sain sen jo elokuun loppupuolella. Nikita, tai Niki, on pikkuisen poikani nimi. Nyt täällä majailee siis meikäläisen ja kämppiksen lisäksi kolme kissaa. Pidot senkun paranee.

Viimeinen vuoteni lastenohjaajalinjalla on alkanut hyvin. Parhaillaan on menossa linjan vihoviimeinen työharjoittelu, liittyen erityislapsiin. Työpaikkani on eräs pikkuinen kyläkoulu, ja toimin lähinnä neljännellä luokalla erään kuulovammaisen pojan avustajana. Rakastan kyseistä koulua, sen oppilaita ja opettajia tosi paljon! Surettaa, kun jäljellä on enää vain puolitoista viikkoa, enkä sitten näe lapsia enää varmaan ikinä... Toki voisin käydä joskus moikkaamassa, mutta rahatilanne tuskin sallii sitä usein. Koulu on nimittäin niin kaukana asuinpaikastani, että minun pitäisi mennä linja-autolla.

Whatever, kyllä se siitä vielä! Ainahan minä olen päässyt yli työharjoittelujen loppumisista. Nyt iloisempiin asioihin. Pokemon Black & White on loistava! Itselläni on japsiversio Blackistä, enkä millään malta odottaa enkkujulkaisua~ Uusissa pokemoneissa on paljon kummajaisia, mutta myös tosi hienoja yksilöitä. Oma suosikkini on yorterrien kehityskaari, erityisesti harderria on loistava. Se muistuttaa minua kuolleista silkkiterriereistäni. Blackiä pelailtuani, olenkin saanut taas koirakuumeen, haha.

Lopetetaanpas tämä läpätys suloisella kuvalla aiemmin mainitsemastani Niki-poitsusta:

Lueskelin tekstiä seuraavana iltana. Se oli käännetty suoraan enkkusubeista, ja melkoisen kirjaimellisesti, etten sanoisi. Ei hyvä. No, kukaan ei ole seppä syntyessään, muutamien käytännön vinkkien jälkeen tämä uusi kääntäjä olisi varmasti parempi.

Jätin asian sikseen ja odottelin elokuuta. Tänään herätessäni menin sivuillemme ja foorumillemme roikkumaan - uusi viesti Työnhaku-osiossa! Se oli tämä uusi kääntäjä, palannut juuri reissustaan. Klikkasin viestin auki. Hän ilmoitti laittaneensa tekstityksen ja elokuvan Nyaatorrents-sivulle. Okei, miten vain, no big deal. Sitten hän ilmoittikin laittaneensa BRF:n linkin sinne info-osioon, joten nyt kaikki todennäköisesti luulevat meidän subanneen sen. Fuck. Noin sanalla sanoen.

Olen hyvin tarkka subbaustiimimme laadusta, joten tuollainen kismittää ja suuresti, käännös ei ollut lähelläkään laatuvaatimuksiamme, ja nyt kaikki lataajat katsovat sen ja luulevat meidän tuotokseksemme. Zeloksen sanoin:

Pistin toki heti Nyaan ylläpidolle viestiä, jospa he poistaisivat torrentin, tai edes meidän linkkimme. Toivottavasti tämä nyt kääntyy vielä hyväksi. Kääntyihän se. Torrent poistettiin ja niinpäinpois.

Saa nähdä, kuinka kauan inspis kestää. Soisin sen kyllä kestävän ainakin koulun alkuun asti, kirjoittelu on miellyttävää ajanvietettä.